Viikko 1 : Synneillä on kaksi paikkaa

Vuodenvaihteen tienoilla moni tekee elämänsä välitilinpäätöstä. Mennyttä arvioidaan. Samalla tehdään hyviä päätöksiä, jopa lupauksia. ”Tästä lähtien minä en tee niin ja niin vaan toimin näin ja näin…”

Oman elämän tarkasteleminen on hyvää ja tarpeellista. Eikä sekään liene haitaksi, jos opettelee oman elämänsä hallintaa. Mutta voi sitä, joka luulee päätöksillään voivansa muuttua Jumalan silmissä paremmaksi. Hyvillä päätöksillä ja oman elämän hiomisella voimme enintään tehdä elämän hiukan helpommaksi lähimmäisillemme. Sillä on tietysti oma merkityksensä, jota ei voi vähätellä. Mutta Jumalan edessä me pysymme aina sellaisina kuin me olemme. Hänen edessään me elämme loppuun saakka yksinomaan hänen armonsa varassa. Yksinomaan armon varassa.

”Totta kai minäkin tarvitsen armoa!” huudahtavat lähes kaikki kristityt – ja osa suuntaa sitten heti taas katseena elämänsä hallintaan. Sellainen armon ikävä on toisenlaista kuin Pyhän Hengen antama ikävä Kristuksen puoleen. Pyhä Henki tekee armosta elinehdon.

Oletko sinä pysähtynyt miettimään, minkälaista armoa sinä toivot? Sellaistako armoa, joka annetaan uskonelämän ”starttirahana”, niin että pääsee uuden elämän alkuun niin kuin yrittäjä voi saada alkupääoman pystyttääkseen uuden yrityksen. Vai toivotko armoa, joka annetaan epäonnistuneille kristityille, jotka kuluttavat ”alkupääomansa” kuin tuhlaajapoika ja jotka sen jälkeen tarvitsivat rakkautta ja armoa joka päivä yhä uudelleen?

Aika ajoin mieleeni palautuu kuuluisan puolalaisen tähtitieteilijän Copernikuksen pyyntö. Ennen kuolemaansa hän oli sanonut ystävilleen, että hän halusi hautakiveensä hakattavaksi seuraavat sanat: ”En pyydä sitä armoa, mikä Paavalille annettiin, en pyydä myöskään sitä armoa, minkä Pietari sai, mutta pyydän nöyrästi, että saisin sen armon, minkä annoit ryövärille ristin puulla.”

Ristiinnaulitun ryövärin pelastumisessa me näemme Jumalan armon selvemmin kuin monien muiden pyhien elämässä. Ryövärin pelastumisessa jumalallisen anteeksiantamuksen olemus näkyy kristallinkirkkaasti. Kun haluamme tietää, mitä armo on, meidän on Copernikuksen tavoin hyvä katsoa Golgatalle.

Tiedossamme ei ole ainoatakaan hyvää työtä, jolla ryöväri etukäteen olisi voinut ansaita sen armon, jonka hän Golgatalla sai. Eikä tiedossamme ole ainoatakaan hyvää työtä, jonka tuo onneton mies olisi suorittanut sen jälkeen, kun hän sai armon Jeesukselta Kristukselta.

Pelastuessaan ryöväri oli ristiinnaulittu, käsistään ja jaloistaan kiinni puussa. Hän ei voinut enää tehdä mitään.

Armon luonteen oikean ymmärtämisen kannalta tämä on tärkeä käsittää. Jumalan armo on aina tällainen: ihmisen teoista riippumaton lahja. Armo on Jumalan tapa suhtautua epäonnistuneeseen, kristityn mitan täyttämättömään, syylliseen ihmiseen. Hän armahtaa kurjan Kristuksen tähden.

Riittämättömyytensä ja syyllisyytensä tunnossa oleville ja armoa ikävöiville sieluille jo Johannes Kastaja julisti Jeesusta tarkoittaen: ”Katso Jumalan Karitsa.” Johanneksen mielessä lienee ollut juutalaisten suuren sovituspäivän uhri, jolloin papit laskivat kätensä elävän kauriin pään päälle, tunnustivat siinä israelilaisten pahat teot ja laskivat kauriin erämaahan. ”Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun”, sanotaan Raamatussa.

Jumalan Karitsana Kristus teki maailman kansoille sen, minkä kauris teki Israelin kansalle. Kristus otti pois, kantoi pois maailman synnin. Tästä ennustaessaan profeetta Jesaja sanoi: ”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen… Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.” Jes. 53: 6,4. Armo on sitä, että sinun – epäuskoisen tai uskovaisen – synnit olivat Jumalan Karitsan päällä niin, etteivät ne enää ole sinun päälläsi ja sinua uhkaamassa.

Tästä Martti Luther kirjoitti: ”Synneillä on kaksi paikkaa, joissa ne voivat olla. Joko ne ovat sinun päälläsi niin, että ne ovat sinun niskassasi. Tai sitten ne ovat Kristuksen, Jumalan Karitsan, päällä. Jos ne ovat sinun hartioillasi, sinä olet kadotettu. Mutta jos ne ovat Kristuksen päällä ja hänen kannettavanaan, niin sinä olet vapaa ja tulet autuaaksi.”

Armo, jonka ryöväri sai, oli sitä armoa, jonka syntinen ja epäonnistunut ihminen saa, kun hänen rikkomuksensa pannaan Jumalan Karitsan kannettavaksi. Tätä armoa Copernikus toivoi itselleen. Ja hän sai sen – niin kuin jokainen, joka sitä janoaa ja toivoo.

Sinäkin saat sen. Nyt vuoden alkupäivinä. Tänä vuonna. Ja viimeisenä päivänä.

Per-Olof Malk –