Viikko 37: Samarialaisten seuraan

Tällä viikolla tahdon palauttaa mieleemme Jeesuksen tutun vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Tällä nimellä kertomusta jakeissa Luuk. 10:30-37 on totuttu kutsumaan. Kohdassa tosin puhutaan samarialaisen lisäksi kolmesta muusta miehestä. Ensin tien varressa makaa puolikuollut mies, jonka rosvot olivat ryöstäneet. Sitten paikalle tulee kaksi pappia, joista toinen on arvoltaan korkea-arvoisempi, toinen alempiarvoinen. Jälkimmäisiä nimitettiin leeviläisiksi. Pappi ja leeviläinen ovat ilmeisesti olleet työtehtävissä Jerusalemin temppelissä ja lienevät kotimatkalla Jerikoon, joka oli monien pappien ”asuinlähiö” siihen aikaan.

Kaikki vertauksen ”henkilötyypit” olivat siis Jeesuksen kuulijoille tuttuja. Mutta sanoma, jonka hän vertauksellaan kirkasti, oli kuulijoille uusi ja vailla vertaansa. Erityisen puhutteleva Jeesuksen sanoma oli sille juutalaiselle lainopettajalle, joka oli paikalla ottamassa selvää, miten hyvin Jeesus tunsi juutalaisten pyhät Kirjoitukset.

Lain tärkeimmän sisällön suhteen lainopettaja ja Jeesus olivat päässeet nopeasti yhteisymmärrykseen. Mutta kun Jeesus vei keskustelun syvemmälle kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta, hän osoitti, ettei ihminen tule täydelliseksi pelkästään lakia noudattamalla. Lainmukainen elämä ilman rakkautta tekee ihmisestä hengellisesti ramman.

Juuri tämä näkyy vertauksessa kuvatun papin ja leeviläisen käyttäytymisessä. Kun he kumpikin vuorollaan huomasivat tiellä makaavan ryöstön uhrin, he molemmat joutuivat valinnan eteen. Heidän kysymyksensä oli: Noudattavatko he lakia vai lähimmäisenrakkautta?

Meidän voi näin jälkeenpäin olla vaikea ymmärtää pappien tällaista ongelmaa. Heidän kannaltaan ensimmäinen kysymys kuului: Onko ryöstetty mies kuollut vai ei? Asian selvittäminen olisi vaatinut sitä, että he olisivat käyneet miehen luona ja kääntäneet näkyville hänen kasvonsa tai tunnustelleet hänen ranteestaan hänen pulssiaan.

Mutta tätä pappi ja leeviläinen eivät laille kuuliaisina voineet tehdä. He tiesivät, mitä 3. Mooseksen kirjassa on kirjoitettu: ”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano papeille, Aaronin pojille, näin: Älköön kukaan pappi saattako itseään epäpuhtaaksi menemällä edes sukuunsa kuuluvan vainajan lähelle. – – ’”

Koska ryöstön uhri saattoi olla kuollut, sekä pappi ja leeviläinen eivät halunneet käydä katsomassa liikkumatonta uhria tiellä. Heille tärkeintä oli noudattaa Jumalan lakia. Siksi he siirtyivät tien toiselle puolelle ja väistivät ryöstetyn miehen. Näin tehdessään he vilpittömästi uskoivat tekevänsä oikein, vanhurskaasti ja täyttävänsä Jumalan tahdon. – Jos he olisivat menneet tutkimaan miestä ja siinä todenneet hänet kuolleeksi, he olisivat saastuttaneet itsensä ja tahranneet pyhyytensä. Sitä he eivät halunneet.

Papin ja leeviläisen lainmukainen elämän oli puhtaudessa samaa luokkaa kuin apostoli Paavalin elämä ennen kuin hänestä tuli apostoli. Hän kirjoitti omasta varhaisemmasta vaelluksestaan: ”Lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.” Niin oli papin ja leeviläisenkin.

Mitä tällaiseen elämään voisi lisätä? Monen kristityn unelmana on saada elää niin kuin Paavali nuorena: Jumalan lakiin nähden moitteettomasti. Valitettavan useilta jää huomaamatta, että kun Paavali näin ”moitteettomasti” eli lain mukaan, hän joutui vastatusten Jeesuksen kanssa. Damaskon tiellä kysyi ylösnoussut Jeesus häneltä: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”

Kuinka helposti me unohdamme, että myöhemmin Paavali ymmärsi koko entisen moitteettomuutensa olevan roskan arvoista. ”Kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa (siis elämä joka lakiin nähden oli moitteetonta!), minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona…”

Tämä hengellinen syvällisyys puuttui Jeesuksen vertauksen papilta ja leeviläiseltä (niin kuin se puuttui Paavalilta ennen Damaskon tien tapahtumia). Lakia tunnollisesti noudattaen papit Jerikon tiellä eivät menneet lähelle ryöstön uhria, koska tämä saattoi olla kuollut ja silloin he olisivat rikkoneet lakia. Näin he Paavalin tavoin pysyivät lain vanhurskauteen nähden puhtaina ja moitteettomina. Loppumatkallaan kotiin

He saattoivat kiittää Jumalaa siitä, että he olivat taas täyttäneet Jumalan tahdon tarkasti ja että he rakastivat Jumalaansa koko sydämestään, koko sielustaan, koko voimallaan ja koko ymmärryksellään.

Mutta mikä puuttui? Rakkaus toista ihmistä kohtaan. He eivät rakastaneet lähimmäistään niin kuin he rakastivat Jumalaa ja itseään. Se tarkoittaa, etteivät he asettuneet lähimmäisensä asemaan eivätkä toimineet niin kuin lähimmäisen asemassa ollessaan olisivat toivoneet ohikulkijan tekevän.

Samarialainen, joka sitten kolmantena tuli ryöstöpaikalle, asettui maassa makaavaa miehen asemaan. Jeesus kertoo, että samarialainen tunsi sääliä uhria kohtaan. Sääli, joka kumpuaa rakkaudesta, vei samarialaisen puolikuolleena makaavan miehen luo. Sääli johti samarialaisen pelastamaan ryöstetyn miehen hengen.

Jeesus kutsuu meitä laupiaan samarialaisen seuraan, oppimaan häneltä. Hän kutsuu meitä auttamaan niitä, jotka eivät itse voi itseään auttaa. – Per-Olof Malk