Viikko 35: Suuri velka anteeksi

Meille kaikille on tuttu Jeesuksen vertaus armottomasta palvelijasta. Tämä vertaus sisältää sekä sellaista opetusta, jota me hyvin mielellämme kuulemme ja sellaista opetusta, jota meidän on hyvin vaikea kuunnella tai hyväksyä.

Vertauksen kuningas ryhtyi tilintekoon palvelijoittensa kanssa. Erään palvelijan velka osoittautui 10.000 talentin suuruiseksi. Summa on yksityisen ihmisen kannalta valtava. Tässä voisi viitata tunnettuun Suomen pankkikriisiin 1990-luvulla. Kukin meistä olisi Jeesuksen vertauksen palvelijan asemassa, jos meitä olisi silloin vaadittu hoitamaan koko pankkikriisi ja omista varoistamme maksamaan itse kaikki ne kymmenet miljardit markat, mitkä valtio silloin joutui pankeille pankkituen muodossa antamaan.

Jeesuksen viesti on siis hyvin selvä: Vertauksen palvelijan velka oli mielettömän suuri, se oli mahdoton maksettavaksi. Kun palvelija ei voinut maksaa, hänet ja koko hänen perheensä oli myytävä orjiksi. Velan valtava suuruus on tämän vertauksen ensimmäinen tärkeä muistettava asia.

Toinen Jeesuksen viesti on kuninkaan suunnattoman suuri rakkaus palvelijaa kohtaan, siis kuninkaan armo. Kuninkaan kävi palvelijaa sääliksi ja hän antoi tuon suunnattoman suuren velan hänelle anteeksi. Vähän niin kuin Suomen valtio teki pankeille: maksoi niiden valtavat velat niiden puolesta.

Tällaisella vertauksella Jeesus kuvasi Jumalan suhdetta meihin. Me olemme suunnattomassa, käsityskykymme ylittävän suuressa velassa Jumalalle. Meidän velkamme Jumalalle on aivan liian suuri, jotta me voisimme sen yksin maksaa.

Syntivelastammehan tässä on kysymys. Apostoli Paavali kirjoittaa Room. 3:23:ssa: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.” Koska näin on, Jumala lähetti Jeesuksen meille. Hän on se ”takauskeskus”, jolla on halua ja rakkautta ja varaa maksaa meidän velkamme Jumalalle. Hän otti vastuun synneistämme niin kuin Suomen valtio otti viime vuosikymmenellä vastuun pankkien tappioista – ja pelasti ne.

Meidän syntimme pantiin Golgatalla Jeesuksen maksettavaksi. Hän maksoi ne kaikki. Hinta oli niin ”kova”, että hän sitä maksaessaan joutui eroon Jumalasta. Iankaikkinen Isä hylkäsi iankaikkisen Poikansa – sinun velkasi tähden.

Miksi Jumala teki tämän? Siksi, että saisit iankaikkisen kuoleman sijasta iankaikkisen elämän. Jumala haluaa sinut kotiin ja tuli siksi Jeesuksessa hakemaan sinua. Nyt voimme siksi kiitollisina lukea Raamatusta Jumalan profeetallisen sanan: ”Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. – Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa”, Jes 1:18.

Tämä siis on vertauksen toinen suuri sanoma: Tämä on se sanoma, jota me hyvin mielellämme kuulemme, koska me ymmärrämme, että itsekin olemme Jumalan edessä syntivelkaisia.

Mutta Jeesuksen vertauksessa on kolmaskin osa. Sen osan opetusta meidän on vaikea kuunnella. Kuitenkin se on osa tätä samaa hyvää vertausta.

Vertauksen mukaan suunnattoman suuren velkansa anteeksi saanut palvelija lähti kuninkaan luota vapaana. Ulkona hän tapasi miehen, joka oli hänelle velkaa noin 3 400 euroa (20 000 mk) vastaavan summan: sata denaria sen ajan rahaa. Summa siis oli tuntuva, mutta ei paljoakaan jos sitä vertasi palvelijan omaan velkaan, jonka hän juuri oli saanut anteeksi.

Kuninkaan armahtama palvelija kävi tapaamansa miehen kimppuun ja vaati tätä maksamaan tuon 3 400 euroa vastaavan summan. Kun toinen anoi maksuaikaa, palvelija ei suostunut siihen vaan toimitti miehen vankilaan.

Meitä kuohuttaa palvelijan menettely, mutta itse me toimimme jatkuvasti juuri niin kuin hän toimi: Vaadimme muilta sitä ja tätä vaikka itse elämme suhteessamme Jumalan armon varassa.

Tämä on Jeesuksen opetuksen varsinainen tähtäyspiste – ja samalla vertauksen vaikein osa. Jeesus kertoi, kuinka kuningas kutsui armahtamansa palvelijan takaisin luokseen ja ilmoitti tälle: ”Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan… Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?” Matt 18:32?33. Sitten kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen.

Tällainen on armahtava Jumala. Hän antaa hyvyydessään anteeksi ilman ansioitamme, aivan ilmaiseksi Mutta kun me olemme saaneet suuret velkamme häneltä anteeksi, meiltä katoaa oikeus vaatia muilta. Armon saanut on kutsuttu armahtamaan lähimmäisiään. Syntisillä tulisi olla mahdollisuus kohdata Jeesuksen veren tähden armahdettuja syntisiä ilman pelkoa. Mikä siunaus olisikaan siitä, jos armo levittäytyisi kaikkien Jumalan lasten välille – eikä vain heidän ja Jumalan välille! -Per-Olof Malk