Viikko 26 : Anna toivolle sijaa

Roomalaiskirjeen 4. luvussa apostoli Paavali sanoo Abrahamista, että hän ”toivoi, vaikka ei toivoa ollut”. Sillä tavalla Abraham jaksoi läpi elämänsä suurimpien epäilysten ja vaikeuksien.

Olen miettinyt noita sanoja. Nehän kertovat, että Abrahamilla, jota on kutsuttu uskon isäksi, oli niin suuria epäilyjä ja vastoinkäymisiä, että häneltä meni viimeinenkin toivo. Paavali sanoo, että Abraham toivoi tilanteessa, jossa ei mitään toivoa enää ollut.

Toivo on merkillinen uskon ystävä – ja tekisi mieli sanoa, että se on liian vähän käytetty apu elämän ja uskon kamppailuissa. Me emme ehkä ole riittävästi puhuneet kristillisen toivon merkityksestä. Me emme oikein ymmärrä, mitä se on.

Miten toivo toimii?

Toivo selvittää murheelliselle sielulle, että Jumalan lupaukset ovat luotettavia ja oikeita ja turvallisia silloinkin, kun ne eivät vielä ole toteutuneet. Toivo opettaa, ettei kaiken tarvitse tapahtua tässä ja nyt.

Toivo siis auttaa kääntämään katseet pois niistä olosuhteista ja kokemuksista, joita meillä nyt on. Se kiinnittää huomiomme Jumalan sanaan ja Jumalan kykyyn toteuttaa sanansa missä olosuhteissa tahansa ja milloin tahansa.

Tällainen toivo ei ole epärehellinen tai epärealistinen, vaikka niin voisi luulla. Oikea toivo tunnustaa todellisuuden, jossa me elämme ja senkin, mitä me olemme ja mihin me pystymme. Mutta se sanoo: siinä, mitä sinä nyt näet ja koet, ei ole kaikki eikä koko todellisuus. Vaikka sinä tunnetkin itsesi kokonaan syntiseksi ja synnin valtoihin joutuneeksi ja vaikka sydämesi ehkä sanoo Jumalan olevan sinua vastaan, niin tämä ei pidä paikkaansa muualla kuin tunteissasi. Jumalan sana opettaa ja sanoo: ”Herra asuu korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki.”

Toivo on kuin tuli, joka palaa, vaikka se joutuisi veteen. Toivo antaa järjen mennä kumoon eikä se anna tunteittenkaan itseään hallita. Vaikka se tunnustaa tämänhetkisen todellisuuden, niin se toisaalta on kuuro ja sokea nykyisyydelle, sillä se katsoo kiinteästi Jumalan sanaan ja odottaa sen toteutumista. Toivo ei anna vuosienkaan kulumisen ja pitkän odottamisen masentaa itseään. Toivo ei anna heikkouden, sairauden, synnin tai minkään muunkaan tuhota itseään.

Toivo ei säpsähdä edes kuolemaa, vaan se kiinnittää katseensa Jumalan sanaan ja sanoo: Jumala on voimallinen toteuttamaan sanansa vielä tämänkin jälkeen. ”Abraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut… eikä hän heikontunut uskossansa vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut – sillä hän oli noin 100-vuotias – ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäillyt… vaan oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.”

Tässä on kerrottu Aabrahamin toivon salaisuus. Hän luotti Jumalaan, josta Hebr. 10:23 sanoo: ”Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.”

Ajattele! Jumalan olemukseen kuuluu luotettavuus.

Tätä tietoa me emme saa ympärillämme olevasta maailmasta. Tätä tietoa me emme saa kokemuksistamme emmekä muutoksista itsessämme. Tämä tieto tulee vain sanasta. Ja siihen toivo tarttuu.

Kun sinun sisimmässäsi seuraavan kerran käy tuo kauhea uskon ja epäuskon taistelu, joka tuo mieleen kaikki syntisi ja levittää sielusi silmien nähtäväksi kaikki rikoksesi ja laiminlyöntisi niin, että epätoivon tummat pilvet synkentävät taivaasi ja joudut ehkä suureen pimeyteen ja kauhuun, niin anna toivolle sijaa. Älä lähde seuraamaan tunteitasi, vaan seuraa Jumalan lupauksia. Vaikka tunnetkin itsesi kokonaan syntiseksi ja kelvottomaksi ja synnin valtoihin joutuneeksi, vaikka sydämesi syyttää sinua ja koet Jumalan vihastuneen ja hylänneenkin sinut, niin katso kuitenkin, mitä Jumalan Poika lupaa: ”Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos.” Jos siis et nyt voikaan kokea olevasi puhdas ja Jumalaa miellyttävä, niin odota tätä puhtautta toivossa.

Aivan sama koskee niitä muita huolenaiheita, joita sinulla voi olla. Olosuhteet kodissasi tai työpaikallasi saattavat olla toivottoman raskaat. Suhde puolisoosi voi olla lukkiutuneen vaikea. Lastesi elämä saattaa valvottaa sinua ja tuoda sydämeesi sanoinkuvaamatonta tuskaa. Ehkä koet kipeää yksinäisyyttä yksin tai ihmisten seurassa.

Ystäväni. Kun uskosi horjuu, kun oma ja toisten ihmisten pelastus näyttää häipyvän usvaan, kun masennus elämän paineiden puristuksessa tuntuu ylivoimaisen raskaalta, anna toivolle sijaa! Se käsittää vaikean tiesi kivut, mutta se myös ymmärtää Jumalan ehtymättömät mahdollisuudet luoda uutta jopa tyhjästä, jos niin tarvitaan. Milloinkaan ei siis ole liian myöhäistä.

– Per-Olof Malk –