Viikko 24 : Usko aina Herraan Jeesukseen

Toisen Tessalonikalaiskirjeen alussa apostoli Paavali kirjoittaa, että hän kerskaa eri seurakunnissa tessalonikalasiten kärsivällisyydestä ja uskosta, joka heillä oli kaikissa vainoissa ja ahdistuksissa, 2 Tess 1:4.

Me olemme tottuneet siihen, että usko on jotain sellaista, jolla olosuhteita ja asioita voidaan muuttaa. Tukea tällaiselle uskonkäsitykselle me saamme sim. siitä, mitä Jeesus eri yhteyksissä opetti uskosta. Muistamme, miten hän tyynnytti myrskyn ja paransi sairaita ja miten hän sanoi opetuslapsilleen: ”Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi.”

Tämä on uskon ihmeellinen ominaisuus.

Mutta tässä ei ole kaikki, mitä Jeesus uskosta opetti.

Ristillä ollessaan häntä yllytettiin astumaan sieltä alas, jotta kansa uskoisi ja näkisi. Sinapinsiemenen verran uskoa olisi riittänyt siihen, että hän olisi astunut Golgatan kummulle ja kävellyt kansanjoukon halki Jerusalemiin tai Betaniaan. Mutta hän ei tehnyt sitä. Hän ei muuttanut tuskallisia olosuhteitaan helpommiksi astumalla alas ristiltä. Hän jäi ristille ja kesti sen kärsimyksen, tappion ja häpeän, joka siitä seurasi.

Tälläkin tavalla Jeesus opetti seuraajilleen uskon olemusta ja uskon salaisuutta. Ristillä Jeesuksen usko oli toisenlaisessa käytössä kuin niinä hetkinä, jolloin hän paransi sairaita tai tyynnytti myrskyn. Ristillä hän uskon kautta jaksoi kantaa sen tuskan, joka hänellä oli. Uskon kautta hän kesti sen häviön, mikä hänelle Jumalan poikana ristillä tuli. Epäusko vaati ihmettä, muutosta, ristiltä alas astumista. Mutta usko antoi voimaa kärsiä kaikki kuolemaan saakka.

Kysymys uskon vaikutuksesta ei ole niin itsestään selvä, kuin joskus kuvittelemme.

Monesti usko toki saa aikaan muutoksia. Useat meistä ovat kuulleet hyvistä asioista, jotka ovat tapahtuneet uskon kautta. Jotkut meistä ovat itse kokeneet noita hyviä asioita. Toiset tuntevat ihmisiä, joitten vaikeuksiin usko on tuonut avun.

Mutta toisinaan usko ei vaikuta mitään muutoksia. Silloin kyllä syyttävät ajatukset voivat nousta mieleen. Uskoni on liian pieni, liian heikko. Sairaana pysyvälle ihmiselle saatetaan sanoa, että hänen tunnollaan on tunnustamattomia syntejä, jotka estävät uskoa toimimasta… Ei ymmärretä uskon luonnetta kuin vain osittain.

Tessalonikalaisten kokemat vainot ja kärsimykset ovat esimerkkejä siitä, ettei usko aina muuta asioita toivomallamme tavalla. Kärsimykset jatkuivat kaupungissa viikosta toiseen. Hätääntyneet uskovat rukoilivat Jumalalta apua, mutta vangitsijat vain tulivat ja veivät uskovia mennessään.

Kun Paavali kuuli tessalonikalaisten kärsimyksistä, hän ei syyttänyt heitä heikkouskoisiksi. Hän ei kehottanut heitä rukoilemaan enemmän ja pitempään, jotta vaiva loppuisi. Ei, vaan hän sanoi iloitsevansa tessalonikalaisten uskosta, joka ei kestänyt vain silloin, kun Jumalan voima oli ollut näkyvissä, vaan joka kesti myös nyt, kun Jumalan apua ei ollut näkyvissä.

Tällainen usko oli Paavalin mielestä kerskaamisen arvoinen asia.

Nyt tahtoisin kysyä sinulta, millainen usko sinulla on. Kestääkö se silloinkin, kun sen suuruudesta ja voimasta ja muutoskyvystä ei näy merkkiäkään? Kestääkö se silloinkin, kun toiveesi eivät toteudu ja Jumala näyttää ikään kuin kadonneen sinulta? Kestääkö se sairauden ja menestysten paineet, syntiesi tuoman kuorman ja huolen, ristisi rasitukset?

En tiedä, miten vastaat. Mutta kanssasi tahdon rukoilla itselleni ja sinulle uskoa, joka estää meitä sortumasta silloinkin, kun toivojemme täyttymystä ei näy. – -Per-Olof Malk –