Viikko 22 : Kuinka suuri on armo?

Johanneksen evankeliumin 5. luvun alussa kerrotaan eräästä juutalaisten juhlasta. Juhlan keskuspaikka oli Jerusalemin temppeli, jossa juutalaiskansan hengellinen parhaimmisto, Raamatun tuntijat ja opettajat, fariseukset ja kirjanoppineet ja muut arvovaltaiset ihmiset kulkivat värikkäissä vaatteissaan ja keskustelivat Vanhan testamentin pyhistä teksteistä.

Jeesuskin oli lähtenyt noille juhlille. Mutta näyttää siltä, että hän ei kauaa viipynyt tuossa temppelin ja sen lähistön kunnianarvoisassa juhlaseurassa. Pian hän sen sijaan ilmaantui Jerusalemissa sijainneen Betesda-nimisen vesialtaan äärelle. Altaan ympärillä oli maassa ”suuri joukko”, ehkä kymmeniä tai satoja sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita.

Jo mennessään Jeesus tiesi, ettei tämän vesialtaan äärellä juhlittu. Täällä ei kuljettu koristelluissa puvuissa eikä keskusteltu henkevästi Raamatun syvistä totuuksista. Hän tiesi (niin kuin toki tiesivät fariseukset ja kirjanoppineet ja koko juhliva kansakin), että altaan luona makasi likaisissa ja rikkinäisissä vaateparsissa uupuneita, sietämättömistä kivuista kärsiviä, nälkäisiä, sokeita, raajarikkoja ja halvaantuneita toisen luokan kansalaisia, Jumalan valtakunnan ulkopuolelle jätettyjä ihmisiä tavattoman suurissa vaikeuksissa.

Mikä näky tämä joukko olikaan temppelin juhlavaatteisten ihmisten jälkeen! Pesemättömiä sairaita kurjissa rievuissa pahan hajun keskellä. Sinne Jeesuksen tie kulki. Ja sitä joukkoa katsellessaan Jeesuksen silmät osuivat eniten apua tarvitsevaan: mieheen, joka oli sairastanut 38 vuotta, siis lähes koko elämänsä ajan (ihmisten keskimääräinen elinikä tuon ajan Palestiinassa oli 40-45 vuotta). Inhimillisesti katsottuna mies oli menettänyt koko elämänsä, elänyt sen turhaan alusta asti. Hänellä ei koskaan ollut ollut mitään merkitystä.

Jeesus meni ja puhutteli miestä, tätä turhaa kipujen ja surun ihmistä. Jeesuksella oli aina kyky löytää se, jonka elämäntilanne on kaikkein ahdistavin. Muistathan sinä tämän kun itse joudut suurimpaan hätään.

Lähes elinikäisesti sairastanut mies oli myös äärettömän yksinäinen. ”Minulla ei ole ketään”, olivat hänen ensimmäiset sanansa Jeesukselle. Yksinäisyys oli sairauden ohella voimakkain tunne hänen elämässään. Hänellä ei ollut lähimmäistä, ei jumalaa, ”ei ketään”. Jos hän oli toivonut apua joltakin ihmiseltä, hän oli toivonut turhaan, jos hän oli rukoillut Jumalaa, hän oli rukoillut saamatta vastausta. Hänellä ei ollut merkitystä ihmisten eikä Jumalan edessä. ”Aina joku toinen ehtii ennen minua”, hän sanoi Jeesukselle. Hän oli tämän kurjan joukon kurjin, kaikkein huonoin, viimeinen.

Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”

Tällainen on Jeesus. Hän jättää ne, jotka tulevat toimeen ja jotka selviytyvät omin avuin. Hän jättää ne, joiden on vaikea ymmärtää heikkoutta ja tappioita ja sairautta ja syntielämää. Hän menee niiden luokse, jotka eivät selviydy, joiden voimat ovat loppuneet, joiden terveys on kadonnut, joiden toivo on sammunut, joita häpeä on tahrannut, jotka ovat toisten hylkäämiä ja tuomitsemia.

Tällaisena Johannes kuvaa Jeesuksen. Ja Johannes halusi, että Vapahtaja myös muistettaisiin aina tällaisena. Olihan Herra itse sanonut: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat” ja ”Ihmisen Poika on tullut etsimään sitä, mikä on kadonnut”.

Kirjassaan ”Haavoittunut parantaja” Henry Nouwen kertoo Talmudissa olevasta legendasta, jossa kuvataan, miten rabbi Joshua Ben Levi kerran tuli profeetta Elian luo ja kysyi profeetalta:

– Milloin Messias tulee?

Elia vastasi: ”Mene kysymään häneltä itseltään.”

– Missä hän on? kysyi rabbi.

”Hän istuu kaupungin portilla.”, sanoi Elia.

– Mistä minä tunnen hänet?

Elia vastasi: ”Hän istuu köyhien keskellä, ja kaikki ovat täynnä haavoja…”

Jeesus ei edelleenkään ole lähinnä siellä, missä selviytyjät ovat vaan siellä, missä tappion kärsineet ovat vajonneet epätoivoon. Pyhällä kädellään hän koskee saastaisiin, rikkomuksiinsa uponneisiin, hengellisestikin liikuntakyvyttömiin, parantumattomiin ja sokeisiin. Sanalla sanoen niistä, jotka eivät omissa ja muitten silmissä ole mitään, Jeesus poimii helmet Jumalan valtakuntaan.

Niin suuri on armo.

-Per-Olof Malk –