Viikko 19 : Mistä Jumalan lapset elävät

Habakukin kirjalle on ominaista, että se avoimesti kertoo Jumalan voivan vaieta pitkiä aikoja. Tämä Jumalan ominaisuus on yksi vaikeimmin ymmärrettävistä asioista hänessä. Kuten kaikkien, jotka joutuvat kokemaan Jumalan vaitioloa, myös Habakukin kohdalla Jumalan hiljaisuus lisäsi profeetan tuskaa.

Monen on helppo samastua Habakukiin, joka ei saanut Jumalalta vastausta. Saman ovat lukuisat Jumalan lapset kokeneet. Luultavasti moni myös tuntee Habakukin läheiseksi kun katsoo, mitä Jumala hänelle sanoi, sitten kun hän puhui.

Jumala ei nimittäin vastannut profeetan ”Kuinka kauan tätä kestää?” ja ”Miksi tällaista tapahtuu?” -kysymyksiin syvällisesti tai tiedonhalua tyydyttävällä tavalla. Sen sijaan Jumala ilmoitti, että pahuus jatkuisi.

Tällainen vastaus ei ole Jumalan ihmisen mieleen. Jumala leikkasi Habakukilta unelmat paremmasta maailmasta. Leikkaus tuotti Habakukille kipua ja varmaan pettymystä. Ehkä Jumalan vastaus kuohuttikin Habakukia. Mutta Jumala tiesi totuuden: Maailma ei ole tulossa paremmaksi. Ja Jumala sanoi sen profeetalle suoraan.

Habakukille Jumala ilmoitti, että hänen kotimaassaan harjoitetun pahuuden lisäksi profeetta saisi nähdä, kuinka maahan hyökkäisi väkivaltainen pakanakansa. Tämän johdosta kaikkinainen pahuus ja ihmisten kärsimys lisääntyisi Juudassa eikä vähenisi niin kuin Habakuk oli pyytänyt. Siihen profeetan täytyi tyytyä.

Tällaisen vastauksen saatuaan Habakuk järkyttyi entisestään. Hänessä myös heräsi yhä suurempia kysymyksiä Jumalan suhteen, Hab. 1:12-11. Uusien kysymystensä (ja vastaväitteittensä) jälkeen Habakuk jäi odottamaan Jumalalta uutta, parempaa vastausta. ”Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa.”

Nyt Herra vastasi hänelle näillä sanoilla: ”Kirjoita näky ja piirrä se selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea. Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy. Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora, mutta vanhurskas on elävä uskostansa.” 2:2-4.

Merkillinen vastaus – ja niin syvällinen. Kiinnitän nyt huomiota kahteen asiaan. Ensinnäkin Jumala ohjasi Habakukia kärsivälliseen odottamiseen. Jumalan aikataulut eivät ole alkuunkaan ihmisten aikataulujen mukaisia. Se meidän on koetettava ymmärtää ja hyväksyä. Habakuk halusi pahuuden loppuvan heti. Hän halusi, että Jumala rankaisisi laittomuuden tekijöitä välittömästi. Mutta Jumala ilmoitti, että hän oli asettanut työlleen toisenlaisen aikataulun. Habakukin näky pahuuden loppumisesta oli oikea, mutta ”näky odottaa vielä aikaansa”, 2:3.

Habakukin kirjan ydinsanoma on jakeessa 2:4: ”Sen kansan sielu on kopea eikä suora; mutta vanhurskas on elävä uskostansa.”

Tässä on Jumalan elämänohje pahan maailman ahdistamalle ihmiselle, joka itsekin on paha. Pahuus ei lopu vielä. Kopeat sielut kiemurtelevat vielä omilla teillään. Jumalattomuus jatkuu maailmassa ja ihmisten sydämissä. Mutta näissä olosuhteissa vanhurskas elää ja on elävä uskostansa.

Juuri siinä elämäntilanteessa, missä sinä nyt olet, ja sinä elämäntilanteessa, missä maailma on, vanhurskas on elävä uskosta. Hän ei elä muutoksesta, ei paremmaksi tulemisesta, vaan uskosta. Nyt on uskon aika. Oleellisinta on nyt kestävä usko Jumalaan.

Keskellä pahuutta, keskellä vajavaisuutta ja keskellä jumalattomuutta usko voittaa. Usko, joka odottaa Jumalaa ja tarttuu häneen.

Kuinka vaikea onkaan elää tämän Habakukin saaman Jumalan ilmoituksen mukaan ja sen ”varassa”! Pahuus maailmassa ja meissä ja me haluaisimme sen loppuvan, mutta se jatkuu. Muutokset parempaan ovat vasta alullaan. Mutta Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, joka turvaa uskossa Herraan.

 -Per-Olof Malk –