Viikko 18 : Miksi Jeesus itki?

Huomioni on joskus kiinnittynyt siihen mitä tapahtui, kun Jeesus tuli Jerusalemiin palmusunnuntaina ja kun lähti kaupungista pitkänäperjantaina Golgatalle.

Luukas kertoo Jeesuksen tulosta Jerusalemiin evankeliumikirjansa luvussa 19 (jakeissa 36-44). Kuvaus on tuttu, niin tuttu, että kansan suureen määrään, iloisen laulun ääniin ja Hoosianna -huutoihin voi hukkua se seikka, että aasin selässä istuneen Jeesuksen mieliala ja ajatukset olivat hyvin toisenlaiset kuin ympärillä olleiden riemua uhkuvien juutalaisten.

Jerusalemiin johtavan tien varrella olleet ihmiset levittivät vaatteitaan tielle alamaisuuden osoituksena. He taittoivat palmuista oksia vihreäksi matoksi Jeesuksen eteen voiton merkiksi. Ihmisten innostus oli suuri. Heidän kasvoillaan näkyi valoa ja onnea. Sankari tuli kaupunkiin. 

Mutta kun Jeesus sai heidän kaupunkinsa näkyviin, hän alkoi itkeä.

Sana, jota Luukas käyttää puhuessaan Jeesuksen itkusta, osoittaa että Herramme oli tuona ihmisten onnen päivänä äärettömän syvän murheen vallassa. Kyseistä ”itku”-sanaa käytetään ihmisistä, jotka lohduttomasti itkevät lopullista eroa toisistaan. Sanaa käytetään myös itkusta rakkaan ihmisen ruumiin äärellä ja haudan luona.

Jeesuksen tunnot olivat siis hyvin toisenlaiset kuin hänen ympärillään riemuitsevien ihmisten tunnot. Hän ikään kuin särki iloisen tunnelman synkkyydellään ja ahdistuneisuudellaan.

On syytä kysyä, miksi Jeesus itki tuollaisessa riemusaatossa.

Vastaus näyttää olevan jakeessa 19:42. Siitä ilmenee, että juutalaisilla ei ollut oikeaa käsitystä omasta hengellisestä tilastaan. Se oli heidän silmiltään salattu.

Hyvin samantapainen tilanne syntyi pitkänäperjantaina tiellä, jolla Jeesus kulki ulos Jerusalemista. Luukas kertoo siitä luvussa 23 (jakeissa 27-28). Liikkeellä oli jälleen suuri joukko ihmisiä. Mutta nyt ei tien varresta kuulunut iloista laulua, vaan ivaavia pilkkahuutoja ja Jeesuksen kohtaloa ja kärsimyksiä surevien naisten valitusta ja itkua.

Naisten itkusta kirjoittaessaan Luukas käyttää samaa voimakasta kreikkalaista ”itku” sanaa, jota hän on aikaisemmin käyttänyt kertoessaan Jeesuksen itkusta palmusunnuntaina. Tämä osoittaa, että Golgatalle menevän tien varressa olleet naiset itkivät kuten itketään lopullista eroa toisesta.

Mutta Jeesuksella oli samanlainen huoli noista itkevistä ihmisistä kuin hänellä oli palmusunnuntaina iloisista, laulavista ihmisistä. ”Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö vaan itkekää itseänne…” hän sanoi. 

Jeesuksen Jerusalemiin tulo ja sieltä lähtö osoittavat, että kiittivätpä ihmiset Jeesusta lauluillaan tai säälivätpä he häntä itkuillaan, hän murehti heitä.

Tämä asia on vakavan tutkistelun aihe. Sillä niin kuin juutalaiset saattoivat kokea ja ymmärtää asioita toisin kuin Jeesus, niin saatamme mekin kokea ja ymmärtää asioita eri tavalla kuin Vapahtaja. Me ihmiset voimme olla aivan tietämättömiä omasta tilastamme ja kohtalostamme, olimmepa sitten iloisia tai surullisia siitä, mitä näemme ja koemme.

Raamattu osoittaa, että Jeesuksen syvä huoli johtui siitä, että hän näki niin iloisten kuin murheellisten ihmisten tulevaisuuden. Avainsanat palmusunnuntain tilanteessa ovat jakeen 19:43 sanat: ”Sillä sinulle tulevat ne päivät…” Ja pitkäperjantaina avainasemassa ovat jakeen 23:25 sanat: ”Päivät tulevat jolloin…”

Ihmisten tulevista päivistä Jeesus kantoi huolta! Jeesuksen murhe ja huoli johtui siitä, että hän näki ihmisten iankaikkisuuteen.

Meillä on täällä elämässä monenlaisia ilojen ja itkujen aiheita. Myös Jeesus voi olla meille ilon, kiitoksen ja laulun aihe – tai hän voi herättää meissä syvää sääliä ja myötätuntoa.

Mutta Jeesus iloitsee tai murehtii meistä sen mukaan, mitä meidän iankaikkiseen rauhaamme kuuluu, ei sen mukaan, miltä meistä tuntuu. Hän iloitsee tai itkee sen mukaan, miltä meidän tulevaisuutemme näyttää. Ja hän kehottaa meitäkin ajattelemaan tulevia päiviä, iankaikkisuutta, ja valmistautumaan siihen nyt, kun vielä on aikaa.

Ei tuoteta Jeesukselle murhetta! Käydään lähemmäksi häntä. Annetaan hänelle löytämisen ja armahtamisen ilo. Hän kutsuu taas meitä yhteyteensä!
-Per-Olof Malk –