Viikko 25 : Kirjoitus mitan täyttämättömille

Eräänä päivänä luin taas tuon tutun kertomuksen lesken rovosta (Markuksen evankeliumissa). Jäin jälleen miettimään, miten Jeesus aina huomasi pieniä ja vähäpätöisiä asioita ja antoi niille suuren arvon. Aivan niin kuin hän huomasi tavallisia ja tavallista vähäisempiä ihmisiä.

Tämänkin kertomuksen mukaan hän näki leskivaimon kourassa ”kaksi pientä lanttia”, joiden kilahdus tuskin kuului mihinkään, kun ne putosivat uhriarkkuun. Ja sitten hän sanoi opetuslapsilleen: ”Tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.”

Tässä kaikessa näkyy se ihmeellinen Jeesuksen ominaisuus ja periaate, että hän ei kiinnitä huomiota ainoastaan suuriin summiin tai rikkaisiin ihmisiin tai korkeissa asemissa oleviin arvovaltaisiin tai pyhiin tai onnistuneisiin henkilöihin. Hän näkee myös pienet summat, köyhät ihmiset, mitan täyttämättömät syntiset, tavalliset ja tuntemattomat ihmiset, joilla ei ole yhteiskunnassa korkeaa asemaa eikä arvovaltaa.

Tämä Jeesuksen ominaisuus antaa toivon kaikille pieneksi itsensä kokeville ihmisille, kaikille oikeasti vähäpätöisille ihmisille ja kaikille syntisille, jotka ajattelevat, ettei kukaan heistä välitä eikä kukaan ole heidän asioistaan enää kiinnostunut.

Se Jeesuksen ominaisuus, joka tässä kertomuksessa tulee esille, on kyllä itse asiassa näkyvillä koko hänen elämässään ja toiminnassaan. Se lyö leimansa kaikkeen, mitä hän teki ja opetti maan päällä. Herralla oli aina silmää sille, joka ei ollut mitään ja niille, joilla ei ollut mitään.

Ajattele vaikka hänen vertaustensa välittämää sanomaa: Jeesuksella oli halu puhua köyhästä ja sairaasta Lasaruksesta kadulla rikkaan miehen portin pielessä. Hän asetti esikuvalliseksi sen halveksitun publikaanin, joka temppelin takaosassa anoi syntejään anteeksi. Hän puhui sadan lampaan laumasta omille teilleen lähteneen yksinäisen lampaan arvosta. Hän kiinnitti huomiota omaisuutensa hävittäneeseen tuhlaajapoikaan jne. Aivan ihmeellistä!

Ja ajattele, minkälaiset olivat ne ihmiset, jotka saivat häneltä opetuksen lisäksi käytännössä avun. Ensimmäinen ihminen, jonka kanssa Jeesus ylipäätään keskusteli julkisen toimintansa alussa, oli jumalanpalvelukseen osallistunut riivattu mies. Ja viimeinen, jonka kanssa hän keskusteli maallisen vaelluksensa lopussa, oli varkauksista ja luultavasti ihmisten surmaamisista tuomittu ryöväri Golgatalla.

Näiden kahden väliin mahtui suuri joukko muuta väkeä, jota Jeesus auttoi. Jeesukselta saivat avun pahojen henkien vaivaamat, kotikylästään pois ajetut miehet hautaluolastossa Gadaran alueella, 12 vuotta verenvuotoa sairastanut nainen, 38 vuotta sairastanut mies Betesdan lammikon pylväskäytävässä, pahan hengen vaivaama mykkä, itkevä kanaanilaisvaimo, joka kuului juutalaisten kiroamaan epäpyhään kansaan, kuunvaihetautinen poika, nainen joka vietti kotikaupungissaan ”syntistä elämää”, aviorikoksesta kiinni otettu nainen, kuuden miehen kanssa elänyt nainen Sykarissa jne.

Luettelo ei ole täydellinen, mutta se jo näyttää selvästi, miten Jeesus näki muitten silmissä ”pienet ihmiset” ajassaan ja kuinka hän piti huolta halveksituista, hylätyistä, avuttomista, syntisistä ja tuomituista ihmisistä.

Sinun ei tarvitse olla kaikkien tai edes monien tuntema ja kiittämä, varakas tai edes hyvin toimeen tuleva, terve ja kohtuullisessa kunnossa oleva, hyvin elänyt hurskas kristitty tai jotenkin toisten ihmisten hyväksyntää nauttiva, jotta voisit toivoa Jeesuksen huomaavan sinut. Syrjään sysätyillä, syrjityillä, pienillä, vähäpätöisillä, unohdetuilla, halveksituilla, syntisillä ihmisillä oli ja on mittaamattoman suuri arvo Jeesuksen silmissä.

Tämän tähden Herra johdonmukaisesti etsiytyi sinne, missä ihmiset eivät jaksaneet täyttää Jumalan tahtoa. Hän etsiytyi sinne, missä elettiin lankeemusten ja rikkomusten jäytävässä tuskassa. Hän hakeutui sinne, missä ei jaksettu enää nousta eikä toivoa. Hän istuutui syömään syntisten ja publikaanien kanssa. Ja kun häneltä kysyttiin, miksi hän kulki niin paljon juuri pienten ja vähäpätöisten ja heikkojen seurassa, hän vastasi, että hän oli tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä oli kadonnut.

1. Korinttilaiskirjeessä apostoli Paavali osoittaa, että sen mitä Jeesus teki, ei ollut vain hetkellistä häntä koskevaa, vaan Jumala valitsee vähäiset: ”Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi… Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi… Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään sen Jumala valitsi…”

Juuri näin kävi uhriarkun luona. ”Monet rikkaat antoivat paljon… köyhä leski pani arkkuun kaksi pientä lanttia.” Ja heti Jeesus kutsui opetuslapset kokoon ja muistutti heitä siitä, miten Jumalan valtakunnassa vähäisellä on suuri arvo.

Lohduttakoon tämä sinua, joka koet itsesi arvottomaksi. Lohduttakoon tämä sinua, joka koet itsesi kelvottomaksi muiden seurassa. Lohduttakoon tämä sinua, jota synnit ovat kiusanneet. Jeesus näkee sinut, vaikka olet ollut heikko ja olet vähäinen. Jeesus näkee sinut, vaikka olet syntinen. Hän näkee sinut pelastamisen arvoisena. Hän rakastaa sinua. Hän uskoo, että hänen sovituskuolemansa riittää sinun elämäsi pelastamiseen, minkälainen elämä se sitten lieneekään.

Koska hän itse uskoo ristinkuolemansa riittävyyteen, hän sanoo sinulle, pienelle, mitat täyttämättömälle, riittämättömyyden tunnosta kärsivälle, omantunnon syyttämälle, ihmisten ohittamalle: ”Minä vannoin, etteivät Nooan ajan vedet enää koskaan tulvisi maan yli, ja nyt minä vannon, etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

-Per-Olof Malk –